Matkalle lähtijän on hyvä kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin, osaan jo hyvissä ajoin ennen matkaa.

Passi ja viisumi

Tarkista, tarvitaanko matkakohteeseesi viisumia. Jos viisumi tarvitaan, kannattaa se hakea hyvissä ajoin ennen matkaan lähtöä. Myös passin kunto ja voimassaolo on hyvä tarkistaa. Useimmissa maissa rikkinäistä passia ei hyväksytä matkustusasiakirjaksi, ja moneen maahan matkustaessa passin tulee olla voimassa maahan saapumisesta vielä kuuden kuukauden eli puolen vuoden ajan. Jos nämä asiat eivät ole kunnossa, voi matkasi loppua ennen kuin se kerkesi kunnolla edes alkaa.

Ulkoministeriön matkustustiedotteet

Jo matkaa suunniteltaessa, mutta erityisesti matkalle lähtiessä on hyvä seurata Ulkoministeriön matkustustiedotteita. Tiedot kertovat muun muassa kohteen yleisestä turvallisuustilanteesta sekä muista olosuhteista tai muutoksista, joilla saattaa olla merkitystä turvallisuudellesi matkan aikana. Matkustustiedotteiden tietoa on saatavilla maista, joissa Suomella on edustusto, tai joista muilla keinoin on mahdollista saada luotettavaa tietoa maan turvallisuustilanteesta. Tiedotteet on tarkoitettu oman päätöksenteon tueksi, eivätkä ne ole lakeihin verrattavia määräyksiä, mutta tiedotteiden tietoja kannattaa silti harkita matkalle lähtöä pohdittaessa.

Vakuutukset ja Eurooppalainen sairaanhoitokortti

Matkalle lähtemistä varten kannattaa aina hankkia kattava matkavakuutus, sillä varkauden uhriksi joutuminen, sairastuminen, tai onnettomuuteen joutuminen voi käydä yllättäen ja tulla todella kalliiksi. Euroopan Unionin sisällä matkustaessa Eurooppalainen sairaanhoitokortti on hyvä olla mukana. Kortilla saat välttämättömän sairaanhoidon Euroopan Unionin jäsenvaltiossa samalla hinnalla kuin mitä hoidosta veloitetaan jäsenvaltion omilta kansalaisilta. Summat voivat silti nousta Suomen tasoon verrattaessa korkeiksi, minkä vuoksi vakuutuksen ottamista kannattaa harkita myös Euroopan Unionin sisällä matkatessa. Huomioon kannattaa myös ottaa se, että useimmat vakuutusyhtiöt vaativat ottamaan vakuutuksen ennen matkalle lähtemistä.

Matkustusilmoitus

Monessa maailman kolkassa esiintyy esimerkiksi erilaisia luonnonmullistuksia, sekä satunnaisesti ajoittaisia levottomuuksia. Tämän vuoksi on suositeltavaa ottaa käyttöön matkustusilmoitus. Matkustusilmoitukseen voi tutustua tarkemmin esimerkiksi Ulkoministeriön sivuilla. Lyhyesti matkustusilmoitus tarkoittaa sitä, että matkalle lähtijä antaa Ulkoministeriölle hätätapauksia ja kriisitilanteita varten omat henkilötietonsa, matkan aikana voimassa olevat yhteystiedot ja matkaa koskevat tiedot. Matkustusilmoituksen avulla sinuun voidaan saada yhteys ja saada tarvittava apu perille tilanteen niin vaatiessa. Matkustusilmoituksen voi tehdä internetissä tai tekstiviestillä.